Kyprokselle ollaan antamassa laina-apua 17 miljardia. Apua ollaan antamassa maalle, joka on mitä ilmeisimmin on EU-maista merkittävin likaisen rahan pesupaikka. Otsaluullakin näkee, että tukemalla Kyprosta EU ja euromaat osoittavat rahanpesun ja muun finanssialan hämärätoiminnan olevan aivan hyväksyttävää toimintaa tämän jälkeen. Mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä. Totta kai yritykset, valtiot, ihmiset ja muut toimijat oppivat ottamaan käyttäytymisessään huomioon sen, että väärin toiminut päästetään kuin koira veräjästä.
Helsingin Sanomille valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on kommentoinut asiaa näin: ”Suomi osallistuu Kyproksen pelastusohjelmaan siinäkin tapauksessa, että lähiaikoina käynnistyvä puolueeton tutkimus näyttäisi maan pankkien syyllistyneen rahanpesuun ja veronkiertoon.” Lausahdus pakottaa kysymään, onko meillä täysin kadonnut kyky tunnistaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Tähänkö tultu, tähänkö me halusimme tulla? Tulla tukemaan niitä, jotka toimivat pelisääntöjä ja lakeja vastaan.
Nyt ollaan menossa oikean ja väärän rajan yli sellaista vauhtia, että jarrut on aika painaa pohjaan. Kypros on sopivan pieni laitettavaksi nyt varoittavana esimerkkinä seipääseen merkkinä muille siitä, että raja se on röyhkeydelläkin. Ja katsotaan sitten, mikä maailmanloppu siitä muka seuraa. En usko, että erityisesti mikään. Rahapesuloiden pelastaminen jätettäköön pesijöiden itsensä huoleksi. Sellaisissa hankkeissa ei EU-tukimekanismien pidä antaa likaantua. Kypros-riski toden totta kuuluu kansainvälisille rahanpesijöille eikä muiden euromaiden veronmaksajille.
Moraali on palautettava takaisin markkinoille. Se on meidän päättäjien tehtävä.
